perjantai 31. joulukuuta 2010

2011

H&M:n Betty Boop-lakka yllätti, kaksi kerrosta riitti täysin peittävään lopputulokseen ja levittyi tosi kauniiksi ja sileäksi pinnaksi, vaikka sivellin tuntui paljon kovemmalta kun missään muussa kokeilemassani lakassa. Alla siis Betty Boop Black Wink, päällä China Glazen Fairy Dustia ja nimetöntä hopeista hilelakkaa. Pikkurilleistä jätin hilelakan pois.












Hyvää uutta vuotta!!

keskiviikko 29. joulukuuta 2010

Bad nail day

Ollut jo pitkään (siis mun mittapuulla pitkään - 2 viikkoa) sellainen olo ettei mikään onnistu. Enkä ole yrittänyt edes tehdä mitään muuta kun lakata kynnet niin ettei lakka mene heti ruttuun. Sekään ei ole onnistunut :D
Tässä kuitenkin tuorein epäonnistuminen, China Glazen For Audrey ja nimettömässä H&M:n No Mambo Jambo. Niin ja kynsinauhatkin on siistimättä, koska halusin ottaa kuvan mahdollisimman äkkiä ennen kun onnistun ruttaamaan nämäkin kynnet. Mikä tapahtui noin minuutin päästä...




Ai niin, Ideaparkin Kicksissä oli alessa China Glazen neonlakkoja sekä pari lakkaa Up&Away-sarjasta. Vitosen kipale. Siinä toisessa liikkeessä jonka nimeä en muista (Hennesin vieressä) oli OPIn lakkoja vajaa kympillä, ostin Bling Dynastyn ja kokeilinkin jo sitä, mutta onnistuin yllättäen tökkäisemään noin yhdeksän sormea kymmenestä niin että lakat oli kunnolla rutussa ja poistin sen samantien. Ehkä tää tästä ens vuonna taas alkaa sujua. :D

perjantai 24. joulukuuta 2010

Hyvää joulua!

Musta on jo viikon tuntunut siltä etten jaksais tehdä mitään kynsilleni, mutta pitihän ne joulukynnet silti väsätä. :D





maanantai 20. joulukuuta 2010

Leopardo, leopardo!

Charming Nailsin turtoriaalin mukaan tehty leopardikynnet. Alla Avonin Mirror shine, jota käytin aiemmin mm. tässä.


Leimat laatasta m57, sivuissa China Glazen Cheers to you.

Sori, kynsinauhoja ei oo siistitty viä täs kuvassa :)

torstai 16. joulukuuta 2010

Graffiti

Kekseliäs otsikko, vai mitä? Mä oon niin hyvä tässä :D

H&M:n harmaa Miss Stone Heart ja Isadoran Masterpiece Pink-graffitilakkaa. Pikkurillissä ja nimettömässä ohuempi kerros graffitilakkaa, keskisormessa ja etusormessa paksumpi kerros. Ohuemmalla kerroksella lakka lohkeilee enemmän ja pienempiin osiin (mun mielestä kauniimmin), paksummalla kerroksella taas saa isompia lohkareita.



keskiviikko 15. joulukuuta 2010

All you need is faith and trust...

... and a little bit of pixie dust! (Peter Pan)

Sisätiloissa, lampun valossa

Joo, Ghina Clazen Fairy Dust siis käytössä :) Vähän kummaa tavaraa toi on. Tuntuu kovin geelimäiseltä levittää, haisee kummalle ja vaikka laitoin vaan pari kerrosta, kesti ikuisuuden kuivua.

Sisätiloissa, salamalla

Näissä kynsissä käytetty China Glazen lakkoja For Audrey, Pink Underground ja Coconut Kiss. Päällä Fairy Dustia.

Ulkona auringossa

Mä henk. koht. vihaan näitä jostain syystä. Miehen mielestä nää on hienot mut ite en tykkää yhtään, enkä edes tiedä miksi. :D
Mitä mieltä olette?

sunnuntai 12. joulukuuta 2010

He's going in circles

Tämä lakka...


...näyttää tältä kun siihen osuu auringon valo:



Kyseessä siis China Glazen He's going in circles, 4 kerrosta. Levittyi loppujen lopuksi ihan hyvin, aluksi oli ongelmia kun eka ja toka kerros paakkuuntui ja ruttuuntui aluslakan kanssa, mutta pari viimeistä kerrosta levittyi jo ihan hyvin ja tuli kauniin tasainen lopputulos. Kuivui melko nopeasti.

perjantai 10. joulukuuta 2010

Cheers to you!

China Glazen Cheers to you, 2 kerrosta, ja nimettömässä pari kerrosta CG:n Fairy Dustia. Aurinkokin näyttäytyi kuvatessa, pitkästä aikaa <3


keskiviikko 8. joulukuuta 2010

Nyt mullakin on SE!

... Jaa mikä se?! No Konadin m57-laatta tietysti! Leopardilaatta! :D

Alla Dependin sävy 210, 2 kerrosta.


Konadin mustalla leimat ja pilkkujen sisään ripoittelin kultaista glitteriä. Anteeksi kuvissa sottaiset kynnet, kuvat on otettu ennen päällyslakan lisäämistä ja siistimistä. :(

Mun kynsien laitto täytyy välillä tehdä pienissä pätkissä tuon lapsen takia, niin nuokin kynnet ehdin siistimään vasta seuraavana päivänä lakkauksesta :)



sunnuntai 5. joulukuuta 2010

Glow up already!

Kynsissä on jo monta päivää viihtynyt OPI:n Glow up already! Vaikka tämä on jo niiiin nähty joka ikisessä blogissa niin pari kuvaa silti, koska tää on vaan niin mahtava.


Niin ja jos joku OPI-fani ei ole vielä huomannut, niin Burlesque-kokoelman lakat on olleet niin suosittuja, että ovat loppuneet suunnilleen kaupoista. Kuitenkin ne tulevat pian uudelleen myyntiin (ellei jopa OPIn perusvalikoimaan, en muista). Näin mua infosi muistaakseni Kicksin täti.


Niin ja pitää vähän hehkuttaa; tämä on mun eka OPIn lakka, ja nyt ymmärrän mikä OPIsta tekee niin suositun. Ei mitään pahaa sanottavaa, levittyy hyvin, kuivuu nopeasti jne.

torstai 2. joulukuuta 2010

Snowcrystal

Snowcrystal 433, kuvat otettu keinovalossa. Kerrankin sellainen väri, etten halua laittaa siihen mitään ylimääräistä, on niin nätti pelkältään. Ja mä kun luulin etten pidä sinisestä!


Levitys sen sijaan oli yhtä p*skaa, kynsissä on 3-4 kerrosta lakkaa. Levittyi huonosti, tuli rantuja ja liian paksuja kökkökohtia jne, neljännellä kerroksella (+päällyslakka) sai suht kauniin näköisen pinnan. Kolme kerrosta se vaati peittävän pinnan saamiseksi. Plussaa täytyy antaa kuivumisesta, neljä paksua kerrosta lakkaa ja Mavalan pikakuivattajaa niin kuivui todella nopeasti ihan painalluskuivaksi. Monet muut lakat vaatii siihen tosi kauan aikaa vaikka laittaisikin pikakuivattajan.


ps. Anteeksi sekava ulosanti :D On niin kiire taas ettei ehdi edes ajattelemaan. :)